”Nostamme parhaat puolesi esiin”, on QTimessa työskentelytapojen ydin, johon tekninen tapa leikata ja värjätä tähtää. Oletkin jo luultavasti kuullut kasvojen muodon, silmien värin, mutta myös tyylin huomioimisesta hiuksia laittaessamme. Hyvä värilukutaito on yksi tärkeimmistä; Ihosi väri on pohja kaikelle kampaamon penkissä tapahtuvalle.
Harva tietää, että QTimessa on kaksi Beauty Colorsin värianalyysikoulutuksen käynyttä väriammattilaista, Sanni ja Ninni. Vaikka osaavalla kampaajalla on hyvä värisilmä jo luonnostaan, päättivät tytöt käydä koulutuksen saadakseen syvempää ymmärrystä väreistä.
”Innostus omaan työhön tarkoittaa uteliaisuutta oppia lisää ja se on vain plussaa. Koulutuksessa kyky hahmottaa ja korostaa piirteitä värejä tarkastellen kehittyi. On ollut myös kiva siirtää oppeja eteenpäin QTimessa, jossa näitä analyyseja on tehty tiimiläisille.”, kertoo Sanni.
Beauty Colors kertoo värien jakautuvan karkeasti sini- ja keltapohjaisiin väreihin. Ne jaotellaan vielä vuodenaikojen mukaan, kesä, kevät, syksy ja talvi -väreihin. Sanni, väreiltään kevät, sai samassa varmuutta omaan tyyliin, esimerkiksi pukeutumiseen.
”Uskallan ostaa muutakin kuin mustaa. Lämpimän raikkaat oranssit, koralli, kirkkaat ja vaaleat vihreät ja esimerkiksi luonnonvalkoinen sopivat minulle.”
Vähitellen oma vaatekaappi onkin täyttynyt kevätnaisen väriskaalan mukaisilla vaatteilla.
”Aamulla voin laittaa päälleni mitä vain ja se näyttää aina hyvältä. Kaappi on täyttynyt oikeista valinnoista, mikä on ollut hauska extra. Nyt kokonaisuus on aina harmoninen ja tuo parhaita puolia esiin.”
Nina, kesäihminen, taas tehnyt hyviä valintoja juuri meikeissä.
”Poskipunat ja huulipunat ostan itselleni sen mukaan, mikä todella imartelee omaa ihonsävyä. En osta enää ”Tää on ihana!” -perusteella, vaan mietin valintoja.
Anna, talvi, taas on välttynyt hutiostoksilta.
”Kun tietää, mitkä sävyt sopivat itselle, tulee näitä oikean värisiä vaatteita myös käytettyä.”
QTimen Karoliina arvaili väreikseen syksyä, mutta tulos olikin toinen: talvi.
”Yllätyin ja olin hetken skeptinen. Sopisiko minulle sininen tai harmaa? Väreihin tottuneelle ne kuulostivat aluksi, jopa tylsiltä. Käytyäni kuitenkin ostoksilla, mukaan tarttui ensimmäinen sininen vaate, neuletakki. Totesin pian sen olevan vaatteistani väriltään minulle parhaiten sopiva. Minnan värjäämät tummat hiukset viimeistelevät kokonaisuuden, joka on nyt yhtenäinen.”
Kaipaavatko hiuksesi sitä oikeaa väriä? Tule juttelemaan!
Kuvat: Olga Poppius
KIINNOSTUITKO? LUE LISÄÄ!
Miksi kampaajasi kouluttautuminen on tärkeää?
Yksi Q-Tiimimme merkityksellisimmistä kulmakivistä on jatkuva kouluttautuminen, joka on avain korkealaatuiseen palveluun. Lue lisää siitä, miten panostamme koulutukseen ja miksi se on tärkeää juuri sinulle asiakkaana. Kampaajina kouluttautumisemme on olennainen osa ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä, ja siitä on hyötyä myös sinulle asiakkaana. Kouluttautunut kampaaja pysyy ajan tasalla uusimmista tekniikoista, trendeistä ja työkaluista, mikä mahdollistaa laadukkaampien…
Ohuet ja hennot hiukset? Oikealla tyylillä ja tuotteilla runsauden tuntua!
Mirka saapuu liikkeellemme valmiina muutokseen. Kasvatusprojekti ei tuonutkaan ohuisiin ja hentoihin hiuksiin kaivattua tulosta – nyt toiveena on saada ohuista hiuksista jälleen runsaan näköiset. Toivottu ja toimiva tyyli löydetään uuden leikkauksen, värin sekä tuotteiden yhdistelmällä. ”Latistuva, latvoja kohti ohentuva hius, joka ei kasvatusprojektista huolimatta yllä kuin polkkamittaan.” Näin kuvaili malliksemme saapunut Mirka hiuksiaan konsultaation alussa….
VARAA OMA AIKASI
Sinulle toimivimmat hiukset napin painalluksen päässä.