lokakuu 02, 2017

QTime 5 vuotta – Hiukset ovat ilo

Olemme QTimessa todenneet olevamme onnekkaita. Moni teistä asiakkaista on tuttu vuosien takaa, osa nykyään hyviä ystäviä. Jaammehan me arkea ja juhlaa hiusten parissa.

Viisivuotissyntymäpäivän kunniaksi pyysimme teitä kertomaan, mitä olette oppineet meiltä hiuksista vuosien varrella. Näiden kommenttien saattelemana kiitämme jokaisesta vuodesta!

Ninni ja Sanni QTime

Henrica

”Olen käynyt Sannilla jo useita vuosia. Hän on opettanut, että hiuksia voi muunnella monin eri tavoin, sekä pitkinä että lyhyinä. Aina löytyy uutta jujua! Mallia olemme muunnelleet elämäntilanteeni ja sen hetkisen mieltymykseni mukaan. Lopputulos on aina hyvä.”

Milla-Maria

”Kevään 2017 muuttujana sain ihania vinkkejä ja ideoita QTimen tytsyiltä. Kahden päivän projektin jälkeen sain uudet, upeat hiukset. Itsetuntokin koheni siinä samassa. Sain tosi paljon tsemppiä, joka tuli tosissaan tarpeeseen, ja lisäksi hyviä vinkkejä sekä hiustenhoitoon että meikkaamiseen. Ikimuistoinen kokemus kaikin puolin!”

Terhi

”Ninni on käytännössä osoittanut, ettei minulla ole erityisen hankalat hiukset, toisin kuin olen aina ajatellut, kun niissä vaan on hyvä leikkaus.”

Riina

”Hiustenhoidon tai -laiton ei tarvitse olla vaikeaa. Riittää, kun on hyvä leikkaus ja oikeat tuotteet.”

Petri

”Iloisen, puheliaan ja osaavan tekijän asiakkaana on mukava käydä.”

Karoliina

”Ninni on laittanut hiuksiani seitsemän vuotta. Makeinta on se, kun saan laitettua hiukset tosi kivasti kotona. Superhyvän leikkauksen lisäksi ratkaisevia juttuja ovat olleet vinkit oman tukan föönaamiseen, pyörteitä nimittäin löytyy, sekä oikeat hiustuotteet.”

Pauliina

”Olen käynyt Emmillä pari vuotta ja huomannut, että lyhythiuksinen kampaaja ymmärtää parhaiten lyhythiuksista asiakasta. Kiitos, Emmi on paras!”

Niina

”Olen oppinut kuinka iso ilonlähde hiukset voivat olla.”

Outi

”Vaikka Disa on uusi kampaaja, vetää hän minut teille samoin tein. Miten ihana tyyppi! Mitä hän on opettanut: tiedä mitä haluat, niin kaikki on mahdollista! Monta vuotta olen halunnut lapsuuden kiharat takaisin, mutta aina minulle on sanottu, ettei onnistu tai kannata. Aina vähän allapäin, vaikkakin muunlaisella uudella, hienolla tukalla, olen lähtenyt kampaajien luota. Disa kuitenkin sanoi, että tehdään vain! Onnistuu! Sillä kertaa ei vielä tehty, mutta siitä huolimatta lähdin kampaajan luota onnellisempana kuin koskaan.” 

Susanna

”Mitä QTime-kampaajani on vuosien varrella opettanut minulle hiuksista tai elämästä yleensä? Varaan lähes aina kampaamoajan ihan viime hetkellä ja parasta onkin se, että voin varata ajan ihan kenelle tahansa QTimen kampaajalle, ja olla varma siitä, että työn ja juttujen laatu on aina yhtä huikea! Minun tapauksessani opettajia on siis ollut useampia.

Olen kova urpoilemaan hiustuotteiden kanssa ja harvinaisen surkea laittamaan hiuksia. Värjään puolisokkona muistaen sen siinä vaiheessa, kun kampaaja ilmoittaa takaraivossa vilkuttavasta pantterikuviosta. Olen myös tasaisesti valittanut pörröisestä ja kuivasta hiuksesta ja silmät ammollaan ihmetellyt, kun kampaaja sanoo: ”jätätkö sen tuuheuttavan shampoon nyt vain pois (höntti)”.

Ehkä tärkein, sanaton elämänohje, jonka QTimen jokaiselta kampaajalta olen oppinut, on tämä: ”Kun tuut tänne, me pidetään susta huolta. Me halutaan, että sulla on hyvä olla. Me halutaan, että tunnet itsesi kauniiksi ja lähdet täältä kaikki päivän kurat harteilta karistettuna.”

P.s. Oon myös oppinut, että Juuso ei pure vaikka yleensä näyttääkin siltä. Ootte kaikki ihania, kiitos!”

Kuva: Olga Poppius

KIINNOSTUITKO? LUE LISÄÄ!

Miksi kampaajasi kouluttautuminen on tärkeää?

Yksi Q-Tiimimme merkityksellisimmistä kulmakivistä on jatkuva kouluttautuminen, joka on avain korkealaatuiseen palveluun. Lue lisää siitä, miten panostamme koulutukseen ja miksi se on tärkeää juuri sinulle asiakkaana. Kampaajina kouluttautumisemme on olennainen osa ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä, ja siitä on hyötyä myös sinulle asiakkaana. Kouluttautunut kampaaja pysyy ajan tasalla uusimmista tekniikoista, trendeistä ja työkaluista, mikä mahdollistaa laadukkaampien…

Lue lisää
Metallinpoisto hiuksista kampaamossa ja kotona.

Metallinpoisto hiuksista tehokkaasti kampaamossa ja kotona

Vihertävät hiukset? Kasvatus ei etene hiusten katkeilun takia? Onko metallinpoisto sinulle tuttu termi? Sen avulla hiuksiin kertyneitä metallihiukkasia on mahdollista poistaa niin ammatti- kuin kotihoitotuottein! Tässä QBlogissa saat selville kärsivätkö sinunkin hiuksesi metallihiukkaskertymästä ja kuulet tavoista, joilla niistä on mahdollista päästä eroon. Mitä tarkoittaa metallinpoisto hiuksista? Metallikertymät ovat hiuksiimme ajan saatossa kertyneitä metallihiukkasia. Näillä kertymillä…

Lue lisää

Ohuet ja hennot hiukset? Oikealla tyylillä ja tuotteilla runsauden tuntua!

Mirka saapuu liikkeellemme valmiina muutokseen. Kasvatusprojekti ei tuonutkaan ohuisiin ja hentoihin hiuksiin kaivattua tulosta – nyt toiveena on saada ohuista hiuksista jälleen runsaan näköiset. Toivottu ja toimiva tyyli löydetään uuden leikkauksen, värin sekä tuotteiden yhdistelmällä. ”Latistuva, latvoja kohti ohentuva hius, joka ei kasvatusprojektista huolimatta yllä kuin polkkamittaan.” Näin kuvaili malliksemme saapunut Mirka hiuksiaan konsultaation alussa….

Lue lisää

VARAA OMA AIKASI

Sinulle toimivimmat hiukset napin painalluksen päässä.