Ruuhkavuosien helpottaessa moni pysähtyy miettimään, mihin tyyli on vuosien varrella kulkeutunut – ja ennen kaikkea tuntuuko se vielä hyvältä. Näin teki Tapio, jonka tyyli, hiuksia myöten, on aina mukautunut elämäntilanteeseen omien mieltymysten sijaan.
”Ennen tyylini oli hyvin huoliteltu – hiukset lyhyet ja siistit. Lasten ja siten uusien elämätapojen myötä suunta kuitenkin muuttui rennommaksi. Samalla hiustyyliini vaikutti pitkään myös telinevoimisteluvalmentajan työ, jossa pitkäksi kasvanut tukka oli helppo pitää ponnarilla.”
Muutosta ja oikeaa suuntaa Tapio onkin kaivannut jo pitkään. Hienovaraisia vihjeitä on kantautunut myös vaimolta ja tyttäreltä.
Nykyinen hiusmalli on muodoton ja melko lättänä. Minkäänlaista leikkausta tai rakennetta kun ei ylikasvaneessa tukassa enää ole. Toive onkin saada hiustyyli, joka toimii.
Ruuhkavuodet ja telinevoimisteluvalmentajan työ muuttivat ennen hyvin huolitellun Tapion tyylin rennoksi.
Konsultaatio ennen muutoksen toteuttamista selkeyttää Qtimen Hair Designerille, Edille, jo niitä asioita, joita hiuksiin liittyvän sopivuusajattelun ammattilainen voi helposti lukea: miehekästä ja huoletonta tyylikkyyttä.
Lopputulos hiusten pesun, leikkaamisen ja värin jälkeen on näiden hahmotelmien summa.
”Jätin uuden hiusmallin pituuden lähelle puolipitkää, koska se sopii Tapiolle erittäin hyvin. Mitassa on juuri sitä huoletonta miehekkyyttä. Leikkauksessa taas kaivattua muotoa, liikkuvuutta ja tekstuuria. Kevyet, hyvin luonnolliset raidat korostavat rentoa kokonaisuutta”, Edi kertoo.
Mikä parasta, hiuksiin saa helposti vaihtelua erilaisilla viimeistelytekniikoilla.
”Muotovaahto, tekstuurisuihke ja vaha ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja Tapion lasimaiseen hiukseen. Hän voi myös siirrellä jakauksen paikkaa tai, vaikka vetää hiukset taakse. Pelkkä kevyt rutistelukin hiusten kuivuessa riittää.”
Tapio on lopputulokseen hyvin tyytyväinen: ”Monimuotoisuus ja tekstuuri ovat juuri niitä asioita, joita uudelta, toimivalta hiusmallilta toivoin.”
Miten viimeistelen puolipitkät hiukseni?
1. Vaahto: runsautta hienolle, ohuelle hiukselle. Levitä käsien kautta pyyhekuiviin hiuksiin ja föönaa kuivaksi.
2. Suihke: esimerkiksi suolasuihkeilla tai Sebastianin Texture Makerilla hiuksiin saa tekstuuria. Suihkuta pituuksiin ja rutistele muotoon käsin.
3. Vaha: Esimerkiksi kuivalla vahalla latvoja pöyhimällä, saat hiuksiisi rouheampaa tekstuuria. Pehmeä vaha taas toimii parhaiten hiusten muotoilemiseen taaksepäin ja sileiden lookkien tekemiseen.
KIINNOSTUITKO? LUE LISÄÄ!
Miksi kampaajasi kouluttautuminen on tärkeää?
Yksi Q-Tiimimme merkityksellisimmistä kulmakivistä on jatkuva kouluttautuminen, joka on avain korkealaatuiseen palveluun. Lue lisää siitä, miten panostamme koulutukseen ja miksi se on tärkeää juuri sinulle asiakkaana. Kampaajina kouluttautumisemme on olennainen osa ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä, ja siitä on hyötyä myös sinulle asiakkaana. Kouluttautunut kampaaja pysyy ajan tasalla uusimmista tekniikoista, trendeistä ja työkaluista, mikä mahdollistaa laadukkaampien…
Ohuet ja hennot hiukset? Oikealla tyylillä ja tuotteilla runsauden tuntua!
Mirka saapuu liikkeellemme valmiina muutokseen. Kasvatusprojekti ei tuonutkaan ohuisiin ja hentoihin hiuksiin kaivattua tulosta – nyt toiveena on saada ohuista hiuksista jälleen runsaan näköiset. Toivottu ja toimiva tyyli löydetään uuden leikkauksen, värin sekä tuotteiden yhdistelmällä. ”Latistuva, latvoja kohti ohentuva hius, joka ei kasvatusprojektista huolimatta yllä kuin polkkamittaan.” Näin kuvaili malliksemme saapunut Mirka hiuksiaan konsultaation alussa….
VARAA OMA AIKASI
Sinulle toimivimmat hiukset napin painalluksen päässä.