Rohkeus ei välttämättä tarkoita räväkkää, valtavirrasta poikkeavaa repäisyä. Hiuksista puhuttaessa se on avoimuutta ja luottamusta asiakkaan ja kampaajan välillä. Pieniä muutoksia ja hiomista, joilla on lopulta suuri vaikutus matkalla kohti omaa unelmien kampausta – hiustyyliä, joka vie menneessään.
Kokosimme yhteen neljä inspiroivaa naista, jotka ovat löytäneet avoimuuden ja rohkeuden kautta hiustyylin, joka sopii persoonaan, tyyliin ja elämäntapaan.
Värit leikkauksen tehokeinona
Sannin asiakas Marianne on aina ollut rohkea kokeilemaan uutta, erityisesti erilaisia hiusvärejä.
”Tällä kertaa väri on sekoitus persikkaa ja pinkkiä. Tummempi sävy vaaleamman alla korostaa leikkausta, jossa on rakennetta ja kerroksia. Tyylikkäässä hiusmallissa on kantajaansa sopivaa särmää”, Sanni kertoo.
Mariannelle hiukset ja meikki ovat aina olleet tärkeitä keinoja rakentaa omaa tyyliä. Kun värit ovat suuri osa hänen päivittäistä työtään, ovat ne tärkeitä myös hiuksissa.
”Kokeilen ja uudistan samalla mielikuvaa itsestäni. En koskaan valitse sitä tavallisinta hiustyyliä. Siksi pidän Sannin rohkeudesta ehdottaa ja toteuttaa. Hän ymmärtää minua.”
Rohkeutta pienissä yksityiskohdissa
Siskoa ei perinteiset mummokampaukset kiinnosta.
”Hiuksilla on suuri merkitys elämässäni. Pidän rohkeasta, kivannäköisestä kampauksesta. Ronja on osannut tuoda esiin minua miellyttävän hiustyylin.”
Ronja saikin jo heti Siskon ensimmäisestä käynnistä alkaen vapaat kädet. Vaalea ja lyhyt tukka muuttui väriltään mahonkiseksi kupariksi ja kasvoi pituutta.
”Hiusmalli muuttuu hieman joka kerta. Välillä leikkaan pehmeän ja sitten taas tiukemman mallin. Otsatukkakin on hyvin muuntautuva. Se voi olla esimerkiksi pyöreä tai toiseen sivuun pitenevä. Korvan päälle laskeutuvat hiukset taas pyrin pitämään melko samanlaisina; hiusten kasvusuuntaa ajatellen ne toimivat näin parhaiten”, kertoo Ronja.
Naisellisuutta lyhyissä hiuksissa
Sirpan hiuksissa pituudella on väliä. Se onkin vaihdellut puolipitkän ja hyvin lyhyen välillä.
”Kokeilemalla eri pituuksia olemme päässeet siihen täydelliseen mittaan, jossa hennot hiukset pääsevät parhaiten oikeuksiinsa”, Sanni kertoo.
Vauhdikkaana ja energisenä ihmisenä Sirpa kokee lyhyiden hiusten sopivan parhaiten hänen persoonaansa.
”Niissä on särmää. Kampaus on tyylikäs, klassinen ja naisellinen. Tunnen oloni kotoisaksi. Mikä parasta, hiusten laittaminen on helppoa.”
Vahva muoto ja linja
Merjan hiusmalliin on vuosien varrella tehty erilaisia pieniä muutoksia. Suosikki on tämän hetkinen voimakaslinjainen bob-tyylinen leikkaus lyhyellä otsatukalla.
”Se sopii oikein hyvin helppoutta ja yksinkertaisuutta tavoittelevaan elämäntyyliini sekä minimalistiseen vaatetyyliin. Arvostan hiuksissani erityisesti hyvää leikkausta ja helppohoitoisuutta.”
Qtimen Ninnin leikkaamassa kampauksessa vahvat linjat tekevät oikeutta myös hiusvärille.
”Merjan harmaantuneissa ja luonnon raidoittamissa hiuksissa harmaan sävyt vaihtelevat vaaleasta tummaan. Väri on elävä ja upea”, Ninni toteaa.
”Mottoni on aina ollut ”tukka hyvin, kaikki hyvin”, ja se kertookin jo aika paljon”, toteaa Merja, jolle hiusten helppohoitoisuus tarkoittaa myös hiustuotteiden määrän pysymistä muutamassa. Hiusöljy ja suolasuihke riittävät.
Hiukset: Sanni, Ronja ja Ninni.
Kuvat: Qtime
KIINNOSTUITKO? LUE LISÄÄ!
Miksi kampaajasi kouluttautuminen on tärkeää?
Yksi Q-Tiimimme merkityksellisimmistä kulmakivistä on jatkuva kouluttautuminen, joka on avain korkealaatuiseen palveluun. Lue lisää siitä, miten panostamme koulutukseen ja miksi se on tärkeää juuri sinulle asiakkaana. Kampaajina kouluttautumisemme on olennainen osa ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä, ja siitä on hyötyä myös sinulle asiakkaana. Kouluttautunut kampaaja pysyy ajan tasalla uusimmista tekniikoista, trendeistä ja työkaluista, mikä mahdollistaa laadukkaampien…
Ohuet ja hennot hiukset? Oikealla tyylillä ja tuotteilla runsauden tuntua!
Mirka saapuu liikkeellemme valmiina muutokseen. Kasvatusprojekti ei tuonutkaan ohuisiin ja hentoihin hiuksiin kaivattua tulosta – nyt toiveena on saada ohuista hiuksista jälleen runsaan näköiset. Toivottu ja toimiva tyyli löydetään uuden leikkauksen, värin sekä tuotteiden yhdistelmällä. ”Latistuva, latvoja kohti ohentuva hius, joka ei kasvatusprojektista huolimatta yllä kuin polkkamittaan.” Näin kuvaili malliksemme saapunut Mirka hiuksiaan konsultaation alussa….
VARAA OMA AIKASI
Sinulle toimivimmat hiukset napin painalluksen päässä.